SC Software vahvistaa järjestösektorin asiantuntijuuttaan

Kirsi ja Mari kasvokuvat

SC Softwarella on aloittanut kaksi ammattiliittomaailmassa pitkään työskennellyttä asiantuntijaa. Projektipäällikkö Mari Torkko ja järjestelmäasiantuntija Kirsi Hintsanen tuovat ammattiliittopuolen näkemystä ja osaamista SC Softwaren järjestösektorin tuoteperheen kehitykseen sekä projektien ja asiakkuuksien hoitoon. Ammattiliitoissa panostetaan tällä hetkellä sisäisten prosessien digitalisointiin ja automatisointiin, sekä sähköisten palvelujen tuottamiseen liiton jäsenille ja luottamushenkilöille.

”Olen tehnyt asiakkaana yhteistyötä SC Softwaren kanssa vuodesta 2014 saakka ja itseasiassa koko urapolkuni kehitys kohti ohjelmistokehitystä on saanut alkunsa juuri SC:n projekteissa. Yhteistyötä on ollut mukavaa tehdä ja siksi oli helppo ajatella, että samojen ihmisten kanssa olisi varmasti mukavaa olla myös työkaveri. Työskentelin liittopuolella järjestelmävastaavana ja IT-asiantuntijana. Nyt SC:n projektipäällikkönä toimenkuvaani kuuluu mm. koordinointia ja suunnittelua, laadun varmistamista, vaatimusmäärittelyä sekä ongelmanratkaisua.”

Mari Torkko, Project Manager

”Loikkasin ammattiliittomaailmasta tänne SC Softwaren jatkuviin palveluihin uusien haasteiden perässä. Työtehtäväni jakautuvat hyvin monipuolisesti jatkuvien palveluiden tuoteomistajuudesta määrittelyn, suunnittelun, testauksen ja ongelmatilanteiden ratkomisten kautta projektien vastaaviin tehtäviin. Minulla on yli 15 vuoden työkokemus ammattiliiton jäsentietojärjestelmien ylläpidosta ja kehittämisestä sekä projektien vetämisestä. Puhun siis sujuvasti liittoa. Aina on silti kiva oppia myös jotain uutta!”

– Kirsi Hintsanen, Systems Specialist