Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka hoitaa opetusalan edunvalvontaa aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Järjestön tavoitteena on tuottaa laadukkaita ja ajantasaisia ICT-palveluja jäsenilleen, yhdistysaktiiveille, henkilöstölleen sekä muille sidosryhmilleen. OAJ:n toimintaympäristö on kuitenkin laaja ja monitahoinen, mikä luo haasteita palvelujen kehittämiseen.
Varmistaakseen suunnitelmallisen ja proaktiivisen digipalvelujen kehittämisen, OAJ toteutti käyttäjälähtöisen ICT-tiekartoituksen yhteistyössä SC Softwaren kanssa. Kartoituksen tavoitteena oli saavuttaa hallittavuutta, läpinäkyvyyttä ja helppoa johdettavuutta kehitykseen sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Tarkoitus oli tukea järjestön ICT-palveluissa tapahtuvaa päätöksentekoa sekä toimia ICT-ympäristön kehittämisen ja ylläpidon riskinhallinnan tukena.
Hallittavuutta ja läpinäkyvyyttä digipalvelujen kehitykseen
Kartoituksessa olivat mukana kaikki OAJ:n toimintaympäristön tärkeimmät asiakassegmentit sekä sisäiset toiminnot. Kartoituksen tuloksena tuotettiin ICT-palvelukehityksen kehitysteemat ja tiekartta vuosille 2015 – 2017, kuvattiin kehitysaluekohteiset kustannus- ja resurssivaikutukset sekä tunnistettiin tärkeimmät johdon päätöksentekopisteet tiekartan toteuttamiseksi.
”ICT-tiekartta on tuonut ennennäkemätöntä hallittavuutta ja läpinäkyvyyttä liiton ICT-palvelukehitykseen. Tämä on vaikuttanut erittäin positiivisesti johdon sitoutumiseen ICT-kehitykseen”, kommentoi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. ”SC Software on onnistunut selvittämään sekä jäsenten että toimistohenkilökunnan kehitystoiveet ja -tarpeet sekä saamaan aikaan kehityssuunnitelman, jota päivittämällä voidaan tehdä ICT-kehitystä vuosiksi eteenpäin. Voimme suositella lämpimästi SC Softwaren palveluita muillekin”, Luukkainen päättää.

Mari Niemelä
Head of Business Unit, Trade Union Solutions & Custom ERP mari.niemela@scsoftware.fi +358 50 567 5491Tavataanko tapahtumassa?
Katso tulevat tapahtumat →