Digitalisaation voima julkisissa hankinnoissa: haastattelussa SC Softwaren tuore seniorkonsultti Olli Surakka 

Olli Surakka

SC Softwaren hankintapuolen seniorkonsulttina on aloittanut Olli Surakka. Olli on aiemmin työskennellyt julkisten hankintojen kehittämisen parissa muun muassa Hanselilla ja Metsähallituksessa. Haastattelimme Ollia julkisten hankintojen ja niiden digitalisaation tilanteesta.

Miksi olet kiinnostunut hankintojen kehittämisestä? 

“Hankintojen kehittäminen lähtee koko organisaation yhteistyöstä, ja vaatii sitoutumista sekä selkeitä päämääriä ja tavoitteita. Tehdyn tutkimuksen mukaan julkisten hankintojen kokonaisarvo Suomessa vuonna 2018 oli noin 47 miljardia euroa – ne rahat pitäisi käyttää mahdollisimman hyvin. Se on iso kuva, joka motivoi itseäni hankintojen kehittämiseen.”


“julkisten hankintojen houkuttelevuus täytyy aina olla johtoajatuksena taustalla.” Olli Surakka, Senior Consultant, SC Software


Mitä hyvää julkisissa hankinnoissa on mielestäsi viime vuosien aikana tapahtunut, ja mitä pitäisi vielä kehittää? 

“Hyvää on mielestäni se, että hankintaorganisaatiot ovat selvästi lähentyneet toisiaan ja vertaisoppimista on tapahtunut paljon. Tästä kuuluu kiitos muun muassa Hankinta-Suomi -ohjelmalle ja muille julkisten hankintojen kehittäjille.”

“Yhteistyöhön liittyen seuraava kehitysaskel voisi olla hankintatoimen suoriutumisen vertailu ja benchmarkkaaminen hankintayksiköiden kesken. Vertailujen tekeminen vaatii hyvää suunnittelua ja rohkeutta, mutta oikealla ja sopivalla tavalla tehtynä ‘kilpailuasetelma’ tuo esiin oman hankintatoimen vahvuudet ja mahdolliset heikkoudet.”

Miksi näet tärkeänä, että organisaatiot digitalisoivat hankintaansa? 

“Mielestäni hankintojen digitalisoinnin hyödyt kiteytyvät kolmeen asiaan: järjestelmillä tuetaan ennakoivaa hankintojen johtamista, vastuullisempaa hankintaa sekä toimittajamarkkinoiden potentiaalin hyödyntämistä.”

“Julkisten hankintojen houkuttelevuus ja tarjoamisen kiinnostavuus täytyy aina olla johtoajatuksena taustalla, ja järjestelmien toimivuudella ja helppokäyttöisyydellä on siinä iso rooli.” 

Millä tavoin SC Sourcing Suite mielestäsi tukee julkisia hankintoja? 

SC Sourcing Suite erottuu edukseen tukemalla strategista hankintojen johtamista sekä hankintojen elinkaarihallintaa suunnittelusta sopimushallintaan asti. Lisäksi järjestelmä on laajasti integroitavissa, eli se on helppo tuoda kiinteäksi osaksi organisaation nykyistä järjestelmäympäristöä.”

Olli Surakka

Senior Consultant

SC Software


Tilaa uutiskirjeemme! 👉

Saat SC Softwaren asiantuntijoiden ajatukset sekä tuoreimmat kuulumiset sähköpostiisi neljästi vuodessa.