Toimialatyöpöytä luo näkyvyyden Espoon toimialojen hankintoihin

toimialatyöpöytä läppärin näytöllä

Espoon kaupungille toimitetun SC Sourcing Suite -hankintajärjestelmän oheen on kehitetty kaupungin eri toimialoja palveleva toimialatyöpöytä. Toimialatyöpöydän avulla käyttäjät eri toimialoilla voivat nähdä toimialojensa hankintoihin liittyvät tiedot omasta näkökulmastaan, säilyttäen samalla hankintatoiminnan johtamiseen tarvittavan kaupunkitasoisen näkyvyyden hankintojen kokonaiskuvaan.

Toimialatyöpöydän kehittämisen lähtökohtana oli ennen kaikkea raportoinnin ja ennakoitavuuden tarpeet:

”Ennen hankintajohdolla ei ole ollut ajantasaista näkyvyyttä, mitä hankintoja eri toimialoilla valmistellaan ja missä vaiheessa ne ovat menossa. Tiedon saaminen vaati selvityksiä monilta eri tahoilta”, kertoo Espoon kaupungin hankintakeskuksen kehittämispäällikkö Veera Lavikkala.

Kvartaalikatsauksista rullaavaan ja dynaamiseen raportointiin

Hankintajärjestelmän monipuolisten raportointiominaisuuksien ansiosta Espoossa on siirrytty puolivuosittais- ja kvartaalikatsauksista ajantasaiseen, rullaavaan ja siten aiempaa selvästi dynaamisempaan raportointiin. Toimialatyöpöytä tuo taas yhden tulosten tarkastelua helpottavan kulman helposti saataville.

”Saamme tuoreen tiedon meneillään olevista hankinnoista ja uusien hankintojen kilpailuttamisajankohdista – ja ennen kaikkea siitä, milloin hankintajohdon on sopiva aika vaikuttaa hankintaan liittyviin päätöksiin: mitä vaikutuksia tavoitellaan, kuinka toimittajaa halutaan sopimuskaudella ohjata ja miten hankinta tukee toimialan omia sekä Espoo-tarinan tavoitteita”, kuvailee Lavikkala.

Tekoäly tukee päätöksentekoa hankinnoissa

Hankintadatan kertyminen mahdollistaa myös tekoälyn ja koneoppimisen hyödyntämisen hankintatoiminnan ennustettavuuden näkökulmasta. SC Software on ottanut jo ensiaskeleet tekoälyn soveltamiseen hankintajärjestelmässään:

”Historiadataa analysoimalla on mahdollista saada aikaan ennusteita, joita voidaan hyödyntää päätöksenteon tukena”, kuvailee SC Softwaren vanhempi konsultti Tuomo Peltola. ”Voimme tällä hetkellä tuottaa esimerkiksi hankinnan aikatauluennusteita. Tulevaisuudessa sovellusmahdollisuudet vaihtelevat toimittaja-analyyseistä vanhan sopimuskannan analysointiin ja käyttäytymis- sekä ennustusmalleihin”, Peltola kuvailee.

Tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia on pohdittu myös Espoossa: ”Tulevaisuuden visionamme on muun muassa nykyisen markkinatilanteen ja ennusteiden systemaattinen hyödyntäminen hankintojen suunnittelussa”, Lavikkala kertoo.

Tutustu SC Sourcing Suiteen


Ota yhteyttä tai varaa esittely!

Autamme pohtimaan juuri teille sopivia ratkaisuja. Jätä viesti lomakkeella, tai ota yhteyttä suoraan asiantuntijaan.

tiina vestman
Tiina Vestman
Vice President, Sales tiina.vestman@scsoftware.fi +358 50 561 4453
Tavataanko tapahtumassa?
Katso tulevat tapahtumat →