Tiedote
31.8.2024 kello 10.15 | SC Software Oy
Jaakko Kaski on nimitetty SC Software Oy:n operatiiviseksi johtajaksi (COO) 31.8.2026 alkaen.
Tehtävässään hän toimii toimitusjohtaja Tiina Vestmanin työparina vastaten yhtiön
operatiivisen toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Kaski työskentelee Jyväskylän
toimipisteessä.
Kaskella on pitkä tausta IT-alalta. Kaski siirtyy SC Softwarelle Pinjalta, jossa hän työskenteli 17 vuoden ajan ja ehti toimia COO:ta vastaavissa tehtävissä lähes vuosikymmenen ajan.
”Aloitan tutustumalla SC Softwaren ammattilaisiin. Sitä kautta selviää
parhaiten, mistä meidän kannattaa lähteä liikkeelle. Odotan innolla päästä kehittämään ja kasvattamaan SC:n liiketoimintaa yhdessä SC:n huippuosaajien kanssa”, Kaski kertoo.
”Rakennamme SC Softwarea määrätietoisesti seuraavaa kasvuvaihetta varten, ja
Jaakon mukaantulo on siinä tärkeä askel. Hänessä yhdistyvät vahva
ohjelmistoliiketoiminnan ymmärrys, kokemus kasvuyhtiön rakentamisesta sekä
ihmisten ja toiminnan johtamisesta. Jaakko tuo meille juuri sitä operatiivista voimaa,
jota tarvitsemme kasvaaksemme hallitusti ja kannattavasti. Samalla minulle vapautuu
enemmän aikaa asiakasrajapintaan”, sanoo SC Softwaren toimitusjohtaja Tiina
Vestman.
SC Software Oy on vuonna 2014 perustettu suomalainen ohjelmistotalo, joka rakentaa
ammattiliittojen, julkishallinnon ja yritysten järjestelmiä. Yhtiöllä on toimipisteet
Jyväskylässä, Helsingissä, ja Kuopiossa.
Lisätietoja antaa:
Tiina Vestman
CEO, SC Software Oy
+358 50 561 4453
tiina.vestman@scsoftware.fi
Jaakko Kaski
COO, SC Software Oy
+358 50 571 1793
jaakko.kaski@scsoftware.fi
